Kalman Suomenratsut

Verenna "Veera"

Rotu, sukupuoli suomenhevonen, tamma Rekisterinumero VH18-018-1133
Syntymäaika 12.05.2018 (8v 18.05.2018) Omistaja Kalman Suomenratsut (VRL-05175)
Väri, säkäkorkeus vaaleanpunaruunikko, 150cm Kasvattaja Elisa Mäkelä, Suomi
Painotus yleispainotteinen Koulutustaso ko: HeA, re: 110cm, CIC1, Noviisi


kuvien © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Veera on yleisesti ottaen hyvinkin lupsakka ja rento tamma jonka kanssa päivän askareet sujuvat leikiten. Äärimmäisen lempeä tamma seisoskelee aina laiskasti paikoillaan päätään roikottaen kun ihminen hääräilee sen ympärillä harjaillen ja puunaillen eikä sitä jaksa kiinnostaa tuon taivaallista mitä sen ympärillä tapahtuu. Joskus kuitenkin Veera saattaa kerjätä sitä puunailevalta ihmiseltä huomiota ja rapsutuksia ja niitä se yleensä saakin enemmän kuin tarpeeksi. Jalat nousee reippaasti kun pyydetään ja varustaminenkin on helppoa kun ei tule turhia pullisteluja tai pään nostelua. Taluttaessa Veera tassuttelee rennosti perässä ja välillä katselee mitä maailmalla tapahtuu.

Ratsastaessa Veera osaa olla omalla tavallansa hieman tahmea ja alkuun saa aina tehdä töitä että sen saa kunnolla kuulolle ja hereille. Pienten herättelyjen jälkeen se kyllä alkaa kulkemaan omalla moottorillaan ja askel pitenee huomattavasti. Se ei ole mikään kouluratojen rusettihai, mutta selviytyy kyllä helpon tason kouluradoista ilman sen kummempia ongelmia. Veeran vahvuudet on ollut aina enemmän pidennetyissä askellajeissa ja puolestaan heikkoudet on laukan vaihdoissa. Takapää ei meinaa aina pysyä kunnolla alla, mutta oikea ratsastaja saa sen kyllä koottua kunnolla kun osaa vedellä oikeista naruista.

Esteradoilla Veera on enemmän elementissään ja alkaa kulkemaan jopa kunnolla omalla moottorillaan esteet nähdessään. Sen hyppytyyli on oikein mukava eikä ole kyllä pelkoa että jalat kolisisivat puomeihin, sillä se inhoaa yli kaiken kun kavioihin osuu jotain. Pienenä miinuksena tulee ettei Veera oikein taivu hieman tiukempiin kaarteisiin joten sen kanssa ei paljoa aikaa vastaan ratsastellakaan. Maastoesteillä Veera on silti parhaimmillaan kun pääsee oikomaan koipiansa kunnolla ja siihen yhdistetään vielä hyppääminen. Se on täysin maastovarma eikä varmastikaan hetkahda vaikka mitä tapahtuisi ympärillä.

Lastatessa Veera on maailman helpoin kunhan autossa on tarpeeksi heinää matkan ajaksi. Tamma tassuttelee ramppia pitkin sisään rennosti ja jää sitten matkan ajaksi mussuttamaan eväitään välittämättä muista hevosista ympärillä. Kilpailupaikoillakaan se ei jaksa hetkahtaa oikeastaan mistään ja löntystelee paikasta paikkaan rentona omana itsenään.

Sukutaulu

i. Vaaran Veikka
sh, vprn, 152cm
ii. Vaaran Viljo
sh, prn, 154cm
iii. Hevosen nimi
iie. Hevosen nimi
ie. Kainostelija
sh, vrn, 151cm
iei. Hevosen nimi
iee. Hevosen nimi
e. Aavan Vannamo
sh, vrn, 149cm
ei. Taavetti
sh, rn, 150cm
eii. Hevosen nimi
eie. Hevosen nimi
ee. Vellamo
sh, vrn, 148cm
eei. Hevosen nimi
eee. Hevosen nimi

klikkaa nähdäksesi sukuselvityksen

i. Vaaran Veikka on äärimmäisen laiskan ja kiukkuisen luonteen omaava 152cm korkea vaaleanpunaruunikko suomenhevosori jonka kanssa jokainen päivä oli melkoista tahtojen taistelua. Sen keskittymiskyky on aivan jäätävän huono eikä siitä oikein koskaan tullut kunnon kilpahevosta. Pienemmissä este- ja koulukilpailuissa se starttasi kyllä, mutta erittäin vaihtelevalla menestyksellä. Vain yksi ihminen on saanut sen keskittymään jopa koko radan ajan ja silloin se kyllä saattoi napata mukaansa ruusukkeen. Jalostusorina se ei oikeastaan edes päässyt toimimaan sillä se ruunattiin suhteellisen nuorena ja päätyi opetushevoseksi eräälle ratsastuskoululle. Jälkeensä se jätti vain yhden varsan ja sekin oli vahinkovarsa kaikin puolin kun Veikka pääsi karkaamaan laitumelta. Aikamoinen pettymyshän tämä hevonen oli kasvattajalleen sillä sen suku on kuitenkin menestynyt. Kukaan ei tiedä mitä ihmettä tapahtui että Veikasta tuli tälläinen epäonnistuja.

    ii. Vaaran Viljo on keskivertoa paremmin kenttäkilpailuissa menestynyt 154cm korkea punaruunikko suomenhevosori josta tuli myös suosittu jalostusori sen jättäessään taakseen kilpakentät. Sillä oli ihanan lennokkaat askeleet jotka liidättivät sinut sijoituksille kouluradoilla ja antoi sinulle vauhtia ja ehkä vähän vaarallisiakin tilanteita rata- ja maastoesteillä. Tiukatkaan paikat eivät tuottaneet Viljolle mitään ongelmia ja palkintokaappi alkoi nopeasti täyttyä erilaisista ruusukkeista ja pokaaleista. Nykyään herra viettelee jo täysiä eläkepäiviä pienellä suomenhevostilalla Lapissa jossa se on astunut aikaisemmin kymmeniä tammoja ja sen varsat on menestyneet vaihtelevasti.

    ie. Kainostelija on kaunisrakenteinen 151cm korkea vaaleanruunikko suomenhevonen. Se menestyi este- ja kouluratsastuksessa erittäin hyvin menestyen ja se oli koko tallin suosikki äärimmäisen ystävällisen luonteensa vuoksi, puhumattakaan uskomattomasta työmoraalista. Kainostelija haali kaapit täyteen erilaisia pokaaleja ja ruusukkeita, olihan joukossa muutamia muitakin palkintoja. Se rakasti yli kaiken yleisölle esiintymistä ja hyppääminenkin oli sen intohimo sen vielä kilpaillessa. Kainostelijasta tuli suosittu siitostamma sen jäädessään kisaeläkkeelle ja ehti saada kuusi kaunista varsaa ennen jäämistä täysieläkkeelle. Nykyään se viettää leppoista elämää laitumella omistajallaan Keski-Suomessa.

e. Aavan Vannamo oli hieman känkkäränkkäluonteen omaava vaaleanruunikko suomenhevostamma jonka säkäkorkeus ylsi juuri ja juuri 149 senttimetriin. Se menestyi aikoinaan mainiosti este- ja kouluratsastuksesta ja napsi sijoituksia tasaiseen tahtiin. Vannamon kanssa kokeiltiin myös muutamaa kenttästarttia mutta siitä ei koskaan ollut maastoesteille hieman hienohelman maineen vuoksi. Sen jälkeen sen kanssa pysyttiin visusti rataesteillä ja sileällä missä se oli lahjakkaampi. Vannamo päätyi hieman ennen aikojaan siitostamman elämää viettelemään sen loukattuaan jalkansa liukastuessaan talvella aitauksessa. Se ehti saada kuusi hienoa varsaa ennenkuin päätyi taivaslaitumille jouduttuaan traileri onnettomuuteen matkalla klinikalle jossa selkä viottui sen verran pahasti että se joututtiin päästämään ikiuneen.

    ei. Taavetti oli hieman ehkä rumankin ulkomuodon omaava 150cm korkea ruunikko suomenhevosori joka oli kuitenkin lyömätön kenttäratsastuksessa. Sen askeleet olivat lennokkaat ja liidättivät ratsukon hyville prosenteille koulukokeissa. Rataesteillä jo vähän innostuttiin ja spurttailtiin pientä pukkilaukkaa esteiden välillä ja maastossa annettiin palaa ihan täysiä. Taavetti oli luonteeltaan erittäin yritteliäs ja sen työmoraali oli korkealla. Se teki kaiken pienenkin suurella innolla ja se oli kaikkien suosikki kilparatsuna. Jalostusoriksi jäädessään siitä tuli suosittu ja se sai kymmeniä jälkeläisiä ennenkuin se päästettiin ikiuneen 23-vuoden iässä sen sairastuttua pääntautiin.

    ee. Vellamo oli hieman pettymys kasvattajalleen. Olihan sillä kaunis rakenne ja kiiltelevä vaaleanruunikko karvapeite, mutta se oli myös heikkorakenteinen käyttöä ajatellen. Sillä yritettiin kilpailla kenttäratsastuksessa niinkuin sen vanhemmatkin ovat kilpailleet, mutta sen jalka ei kestänytkään hyppäämistä. Jalan annettiin parantua ja Vellamo palasi kisakentille, tällä kertaa vain kouluratsastuksen pariin. Siinä tämä 148cm korkea pikkutamma menestyi jo paremmin ja ehti napsia itselleen muutamia sijoituksia ja voittoja ennen siitostamman elämää jalan mennessä uudestaan. Vellamo ehti saada viisi kaunista varsaa jotka menestyivät paremmin kuin se itse, sillä sille valittiin puolisoiksi kestävämpiä oreja.

Jälkeläiset

sh-o. Kalman Ukkosenjyrähdys, s. 26.08.2018 (i. Ukkosenjylinä)

ERJ sijoitukset, 5 kpl

25.06.2018 Karhumetsä - 110cm : 5/100
29.06.2018 Karhumetsä - 110cm : 9/100
04.07.2018 Karhumetsä - 110cm : 10/100
09.07.2018 Karhumetsä - 110cm : 4/100
15.07.2018 Karhumetsä - 110cm : 6/100

KRJ sijoitukset, 0 kpl


KERJ sijoitukset, 42 kpl

17.06.2018 Silvertop - CIC1 : 3/30
27.06.2018 Silvertop - CIC1 : 2/30
28.06.2018 Silvertop - CIC1 : 5/30
13.06.2018 Caswell - CIC1 : 3/30
27.06.2018 Caswell - CIC1 : 3/30
09.07.2018 Tuiskula - CIC1 : 1/30
11.07.2018 Tuiskula - CIC1 : 4/30
17.07.2018 Tuiskula - CIC1 : 4/30
07.07.2018 Crion Warmbloods - CIC1 : 3/30
24.07.2018 Crion Warmbloods - CIC1 : 3/30
25.07.2018 Crion Warmbloods - CIC1 : 3/30
03.07.2018 Adina - CIC1 : 2/30
04.07.2018 Adina - CIC1 : 1/30
18.07.2018 Adina - CIC1 : 4/30
26.07.2018 Adina - CIC1 : 5/30
28.07.2018 Adina - CIC1 : 4/30
21.07.2018 Winterhold - CIC1 : 5/30
24.07.2018 Winterhold - CIC1 : 2/30
26.07.2018 Winterhold - CIC1 : 4/30
24.07.2018 Rósgarður - CIC1 : 4/30
15.07.2018 Branwen Farm - Helppo : 3/40
19.07.2018 Branwen Farm - Helppo : 3/40
15.07.2018 Checkmate - Helppo - 2/30
13.07.2018 Daelwyn - Helppo - 1/30
16.07.2018 Daelwyn - Helppo - 3/30
24.07.2018 Daelwyn - Helppo - 3/30
26.07.2018 Daelwyn - Helppo - 2/30
12.07.2018 Eddangård - Helppo : 1/30
14.07.2018 Eddangård - Helppo : 3/30
18.07.2018 Eddangård - Helppo : 5/30
21.07.2018 Eddangård - Helppo : 3/30
12.07.2018 Konkkaronkka - Helppo : 6/30
16.07.2018 Konkkaronkka - Helppo : 6/30
18.07.2018 Konkkaronkka - Helppo : 1/30
18.07.2018 Liljalehto - Helppo : 5/30
19.07.2018 Liljalehto - Helppo : 5/30
23.07.2018 Liljalehto - Helppo : 4/30
12.07.2018 Roihaja - Helppo : 6/30
20.07.2018 Roihaja - Helppo : 1/30
26.07.2018 Roihaja - Helppo : 5/30
23.07.2018 Winterhold - CIC1 : 5/30
25.07.2018 Winterhold - CIC1 : 2/30

VVJ sijoitukset, 0 kpl

-


-

VSR CUP sijoitukset, 0 kpl

31.07.2018 Susiraja - Aloittelijaluokka : 2/12 (kenttä)