Firelily

Firelily
tarinoita elämästä neitokaisen kanssa

23.05.2017 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut omistaja
"Natalia mikä helvetti tää Latvialainen kuljetusauto täällä pihalla on" John karjui pihalta ja minä pompin ulos innoissani kuin lapsi karkkikaupassa.
"Sieltä se mun uus kultamussukka saapuu" hihkaisin ja nousin samantien ramppia pitkin ylös päästämään uusimman hankintani hämärästä autosta. Henkäisin ihastuksissani ennenkuin irroitin Lilyn ja talutin sen aurinkoiselle tallipihalle.
"Nyt sä et voi enää olla tosissas, mikä helkkarin hevonen se toiki on. Niin sirokin että varmasti katkaseen jalkansa altayksikön" John puistelee päätään.
"Äläpäs nyt, hieno hevonen se on ja upeen värinenkin" naureskelin ojentaessani riimunnarun miehen käteen. Mies ei tehnyt elettäkään ottaakseen sen vastaan.
"Hyvä mies ota nyt se hevonen ja kävelytä sitä hetki ennenkuin viet sen talliin" parkaisin sillä olin ärsyyntynyt miehen asenteeseen hevoshankintojani kohtaan. Mutisten jotain John otti narun ja lähti taluttamaan Lilyä kentälle sillä aikaa kun minä hoidin kaikki paperihommat kuljettajan kanssa. Kiitin kuskia vielä hänen lähtiessään jonka jälkeen suuntasin talliin johon John oli ehtinyt tamman viedä.

Lily katseli karsinasta uteliaana kun kurkistin karsinaan. Päätin käydä irtojuoksuttamassa hevosta maneesissa ennenkuin olisi iltaruokinnan aika joten pujotin riimun hevosen päähän ja kiinnitin sen ristikiinnitykseen käytävälle. Harjasin pienen säheltäjän reippaasti ja laitoin suojat joka jalkaan kunnes pääsimme matkaan. Lily otti muutaman raviaskeleen ja pisti pienen tanssisession pystyyn matkalla ja ampaisi täyteen laukkaan kun päästin sen irti maneesiin. Lily otti vapaudestaan kaiken irti ja veti pieru pukkilaukkaa ympäriinsä ennenkuin yhtäkkiä jähmettyi paikoilleen häntä tötteröllä ja pää korkealla ilmassa tuijottaen minua. Yhtäkkiä se sai taas ihmeellisen hepulin ja säntäsi laukkaan. Puolisen tuntia se palloili ympäri maneesia ennenkuin antoi minun ottaa sen kiinni suosiolla. Talutin tamman takaisin karsinaansa jossa sillä odotteli jo iltaruuat. Otin suojat pois sen jaloista ja jätin sen syömään rauhassa. Kyllä tästä vielä hyvä peli saadaan!


30.04.2014 ERJ Cup tarina, kirjoittanut ex-omistaja
Iivari tuijotti puhelimen luuria epäuskoisena. Tässä oli pakko olla joku juoni, kuka nyt lähtisi vakavissaan yhdistämään munajahtia estekisoihin...? Joku aivan tasan tarkkaan yrittää nyt höynäyttää häntä ja saada nolattua koko ratsukon sillä että Iivari tähyilisi olemattomia pääsiäismunia esteiden seasta. Hän olisi kyllä muutenkin varsin hemaiseva näky siitepölyallergian suoman nuhan ja turvotuksen ansiosta, mutta edes joku ylpeys sitä oli nyt säästettävä. Olisihan se näin pääsiäisen kunniaksi kiva lisä jos kisoihin olisi oikeasti ympätty munanetsintää, mutta jotenkin Iivaria epäilytti: miksei kisakutsussa oltu ilmoitettu edes rivien välistä mistään tällaisesta? Tai kai nyt kansliassa oltaisiin edes voitu asiasta mainita, ja olisiko oikea munajahti muka näin salamyhkäistä? Eivätkö kaikkien kilpailijoiden pitäisi silloin tietää siitä, miksi siis kuiskia? Nämä ja sadat muut ajatukset pörräsivät Iivarin päässä verryttelyä sotkien, ja kun nuoren miehen oli lopulta aika astella pääsiäisteemaiselle radalle oli kuin tuon kypärän alla olisi muhinut painekattila. Kaikesta huolimatta sana "yllätyspalkinto" kutkutti hänen mieltään...

Aurinko porotti harvinaisen lämpimässä kevätsäässä ja sulatti pikkuhiljaa aivojakin pehmeämmiksi, tai ainakin siltä Iivarista tuntui. Kuvitteliko hän vain vai valuiko hänen otsalohkonsa oikeasti juuri sieraimia pitkin ulos?

Iivari pyyhkäisi kädellä nenäänsä, valkoinen hansikas tuhraantui punaiseksi. Aivot pysyivät paikoillaan mutta komean nenäverenvuodon jatkuva niistäminen ja ryystäminen oli antanut. Iivari mutisi kironsa paidan kaulukseen samalla kun kello kilahti: syteen tai saveen! Lilyn kaviot rummuttivat pöllyävää hiekkaa veripisaroiden kirjoessa kengättömiä kavionjälkiä. Iivari ratsasti kirjaimellisestikin verenmaku suussaan, ainoana ajatuksenaan seuraava este, ja sitä seuraava, ja sitä seuraava... Kukaan ei tuntunut huomaavan ratsastajan ongelmaa ennen kuin veri tursui jo leualta valkoiselle paidalle: samalla hetkellä kun lipunnostaja huitoi toimitsijoille alkoi värikkäät valopallot tanssimaan kissanpolkkaa Iivarin silmissä, hänen otteensa herpaantui ohjista ja Lily meni hämilleen jäätyään äkkiseltään yksin. Hätäratkaisuna tamma sinkaisi kuutosesteellä sivuun hervottoman ratsastajan jatkaessa matkaansa kohti pystyesteen juurta. Iivari kierähti pehmeällä kuperkeikalla hiekkaan väistäen nippanappa tolpan, jääden retkottamaan puoliksi kukkalaatikon päälle harvinaisen epämukavassa asennossa. Miehellä itsellään ei ollut tästä kuitenkaan harmainta aavistustakaan, sillä juuri sillä hetkellä hän oli autuaassa offline-tilassa.

Iivari havahtui askelien ääniin ja kaikuina kantautuvaan puheeseen. Hän avasi  silmänsä ja koitti tarkentaa katsettaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Veri pursui nyt jo toisestakin sieraimesta, päätä särki, hän oli laskeutunut vatsa edellä jonkun kovan päälle ja olo oli mitä sekavin. "Joo, hengissä ollaan ja ottakaa Lily kiinni, joo, joo" vastasi tämä lentäjän poika kysymyksiin samalla kun joku tarrasi toisesta kainalosta kiinni ja toinen toisesta. Ja mitä Iivari haparoivalla katseellaan näkikään... Hän oli onnistunut kierimään istutusten sekaan piilotetun muovimunan päälle! Örähtäen mies kyykkäsi takaisin alas — ja oli pyörtyä uudestaan — napatakseen yhden strassikoristeisista Fabergén pääsiäismunan jäljennoksistä käteensä. "Kai tämä lasketaan löytämiseksi?" Iivari kysyi verta sylkien.

Sijoitusta ei tullut, mutta Iivarin istuessa ensiapupisteessä tupot sieraimissa ja vesilasi kourassa tuli toimitsija ojentamaan hänelle ihan oikean suklaamunan pääsiäistoivotusten saattelemana. No, ihan tyhjin käsin ei sentäs tarvinnut kotiin lähteä.

"Hy'ää bääsiäisdä!" toivotettiin nasaaliäänellä takaisin.


21.03.2014 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut ex-omistaja
Pienistäkin asioista saa helposti suorastaan ylitsepääsemättömiä ongelmia kun omaa vain oikean asenteen. Kaviokoukun puuttuminen ei ehkä oikeasti ole mikään maailmaa kaatava asia, mutta herra nimeltä Iivari sai siitä —kuten halutessaan kaikesta muustakin— aikaan selkeän tuomionpäivän ennusmerkin. Hurrikaanin tavoin nuori mies poukkosi laatikolta laatikolle, käänsi laukut nurin, heitti parkkikiekon naapuriauton kylkeen penkoessaan hanskalokeroa ja kävi tyttöystävänsä sekä hevosenhoitajansa taskut lävitse enemmän tai vähemmän vaatien. "Rauhoitu nyt, se on kumminkin vaan kaviokoukku... Käyt lainaamassa sen joltakin ja homma jatkuu."

Iivari otti asian kuitenkin hyvin henkilökohtaisesti. Hän oli ylpeä siitä kuinka täsmällinen ja pedantti oli, ja kaviokoukun hukkaaminen horjutti tätä kuvaa ikävästi. Sillä ei ollut väliä ettei menetys ole taloudellisesti järin suuri ja että kyseiset esineet nyt tunnetusti olivat aina hukassa, ei, hoitovälineen hukkuminen oli tasantarkkaa samaa kaliberia kuin lompakon tai auton katoaminen. Ainakin Iivarille.

Oikeasti Iivari ei ollut ainakaan aina kuitenkaan aivan näin kamala. Hän sai muut tuskastumaan ja hermostumaan käytöksellään joka sekin johtui tuskastumisesta että hermostumisesta. Ratsuna toimivan Lilyn varsaa oltiin juuri ryhdytty vieroittamaan, ja tänään oli myöskin tamman ensimmäinen kerta vieraalla tallilla ilman pienokaistaan sitten pikkuisen syntymän: tamma oli siis ymmärrettävästi jännittynyt ja huolissaan varsastaan jota ei nyt pystyisi vahtimaan. Tiedä sitten sitä että hermostuttiko Lily Iivarin vaiko Iivari Lilyn, mutta myöskin omistaja oli hermorauniona varsan puolesta. Joutuiko se olemaan liian pitkään ilman emäänsä? Stressasiko se? Pompottelivatkohan muut hevoset sitä? Entä jos se tulisi langoista läpi ja juoksee moottoritielle? Kaviokoukun katoaminen oli piste iin päälle, korsi joka katkaisee kamelin selän — liikaa murehtimista yhden päivän osalle, siis. Iivarin olisi pitänyt olla menossa jo verryttelyyn ja hevonen seisoi yhä varustamattomana, hätä alkoi jo hiipiä puseroon. Olisipa maailman noloin syy missata oma vuoro, kavioita ei saanut putsattua! Oli pakko turvautua kikkakakkoseen eli painella varustelaatikolle ja putsata kaviot saksilla silläkin uhalla ettei märkä lumi ja hiekka tehneet mitään hyvää terille. Ne saisi kuitenkin aina teroitettua, myöhästymisestä seuraavaa nolostumista ei taaskaan koskaan poistettua mielestä. Tai siis muiden mielistä, mikä tallin diivana tunnettua Iivaria huolestutti eniten.

Lopulta hän pääsi nousemaan ratsunsa selkään ja aloittamaan lyhyen mutta sitäkin intensiivisemmän verryttelynsä. Kylläpä jokin pisti ikävästi takin taskussa...

Kohtauksen aiheuttanut kadonnut kaviokoukku.


16.02.2014 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut ex-omistaja
Eilen se tapahtui, Lily varsoi! Ystävänpäivänä vahatipat alkoivat erottumaan ja lantio näytti lupaavasti laskeutuneelta, joten karsina täytettiin hurrrrrjalla määrällä pehmoisia pehkuja ja Lilyn lauma tuotiin hiukan tavallista aikaisemmin sisälle jottei pilkkupylly ensikertalaisena varsoisi vahingossa pihalle — vaikkei pakkasta ollutkaan niin vuodenaika ei silti ollut mitenkään kiva synnyttää ulos, kylmään lumeen. Lily oli rauhallinen ja oma itsensä, ja pitkälle yöhön sitä kävi vähän väliäauml; aina joku vahtimassa ja kyyläämässä joko varsa syntyisi. Tallissa oli kuitenkin aina hiljaista, ja Lily oli oma leveä itsensä. Lopulta väki tuli siihen tulokseen ettei se varmaan varsoisikaan sinä yönä, luovuttivat ja kävivät lopultakin nukkumaan.

Aamulla talliin astuessaan molemmat tallin omistajista tiesivät sanomattakin että varsa oli syntynyt. Kaikki oli näennäisen normaalia ja rauhallista, mutta ilmapiirissä oli jotakin erikoista. Kukaan, ei edes mölytoosana tunnettu Zazu, hirnunut nälkäisenä aamuruokiaan, kuului vain muutama hiljainen hörähdys. Kun kaksikko meni Lilyn karsinalle katsomaan, makasikin tuoreen äidin jaloissa pieni pilkkupyllyinen mytty joka kömpelösti könysi pitkille koivilleen ihmisten raottaessa karsinan ovea. Sen karva oli jo kuiva ja Lilyn jälkeiset tulleet, joten varsa oli selvästikin syntynyt jo paljon aiemmin. Luultavasti Lily olikin ketkuillut ja varsonut yön pimeimpinä ja rauhallisimpina tunteina sitten kun sai innokkailta vahtijoiltaan vihdoinkin rauhan... Onneksi varsominen oli kuitenkin sujunut selvästi hyvin eikä somassa, tomerassa tammavarsassakaan vaikuttanut olevan mitään vikaa.


30.01.2014 Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut ex-omistaja
"Kävin 28.1. tekemässä Firelilylle tiineystarkastuksen, jonka perusteella kaikki on kunnossa niin tamman kuin varsan osalta, eikä ongelmia pitäisi olla tulossakaan."

Näin lukee hevosklinikka Juniperin lääkärin tekemässä raportissa, ja jälleen voidaan siis hetkeksi huokaista helpotuksesta. Lilyn tiineys on sujunut tähän asti ongelmitta ja vatsa senkus pyöristyy päivä päivältä, mutta siltikin ikävä tunne nimeltä epävarmuus kutkuttelee välistä tallilaisten takaraivoja: entä kumminkin jos jotakin tapahtuu? Lilyllä on ollut uskomattoman pitkä pinna sietää ihmisten jatkuvaa kyyläämistä ja vahtimista, hyvä että tammaraasu on saanut aina edes yöunensa nukuttua ilman huolestunutta sivustaseuraajaa. Vatsaa on aina joku kuuntelemassa ja kuumemittarista on kohta rassattu pinta pois, ell. tarkastuskin tilattiin ihan vain varmuuden vuoksi — mielenrauha maksoi kevyet 120 v€, mutta eipähän ainakaan pariin päivään tarvitse stressata... Ehkä...

Mutta hei, kyllä sitä saa ensimmäistä kasvattiaan vähän stressata, Lilykin on vasta ensikertalainen joten varsomista saa ja pitääkin vähän jännittää.


24.12.2013 KRJ tarinakilpailujen tarina, kirjoittanut ex-omistaja
Joulu on rauhan ja lämpimien tunteiden juhla, mutta tallin hoitokirjaan jouluaaton iltana ilmestynyt kiireisesti hutaistu teksti kertoo kyllä jotain aivan muuta. Tai ehkäpä tunteet ovat käyneet enemmänkin liian kuumina käsialan raivokkuudesta päätellen...

"24.12.13

No hyvää joulua sitten kaikille vaan, Lilyn mielestä jouluaatto oli liian tylsä ja hiljainen kun päätti näköjään keksiä meille vähän tekemistä. Päivällä Nina vaan rupesi miettimään että tammatarhasta puuttuu kyllä nyt joku, ja armas pikku pilkkupeppuhan se sieltä oli lennellyt tiehensä — jälkien perusteella kirjaimellisestikin, neiti oli nimittäin karauttanut aidan ylitse komealla loikalla, no semmosen siihen kyllä tartteekin kun ylimmät langat on 120 cm korkealla. Hirveä hätä oli että mihin se on kadonnut, onneksi Lily oli painellut vaan teitä pitkin niin että kavionjäljet näkyi mudassa. Siinä sen enempää keskustelematta hypättiin autoon ja lähdettiin seuraamaan jälkiä. Ja arvatkaa vaan löytyikö se koni lammen jäältä! Kyllä pysähtyi sydän kun näki Lilyn ainakin kolmen metrin päässä rannasta, se lampi ei meinaa ole mikään kamalan matala rannoiltakaan ja sinne jos meikän hieno tamma holahtaisi niin mitenkäs me kahteen pekkaan sitä ylös hinattaisiin, ei ollut edes vetoköyttä autossa mukana... Ei sen puoleen riimua tai naruakaan, kuten tajuttiin vähän liian myöhään. Eikä Lilyn päässä näkynyt tietenkään päitsiä, uusi teddypehmusteinen jenkkiriimu makaa siis edelleenkin jossakin päin märkää ja kuraista metikköä. Kaiken huipuksi neiti näytti siltä että aikoisi jatkaa vielä karkumatkaansa, kunnes Nina alkoi rapistelemaan karkkipapereita taskussaan. Lilyä tietty kiinnosti kovasti mitä sille tarjottaisiin, kun taaskin meikäläinen tuijotti ihan lamaantuneena milloin hevonen uppoaisi jäihin. Muutamaan otteeseen vesipintainen jää rusahti jo pahaenteisesti, jolloin Lilyynkin tuli onneksi vauhtia ja se kipitti viimeiset metrit tasapaino hokkien turvaamana takaisin kamaralle. Ihmeiden ihme että jää kesti! Hätäratkaisuna kiedoin huivin Lilyn kaulan ympäri, ja sovittiin että taluttaisin sen kotiin kun Nina ajaisi auton takaisin. Aattoilta kului siis siinä että kävelin huivista hevosta taluttaen päälle 5 km matkan, minkä jälkeen piti vielä hoitaa muutkin konit sisälle, tehdä iltatalli ja siivota tarhat. Joskus vaan niin ihmettelen että miksi meillä on hevosia, kultakalat ja monnit olisi niin paljon harmittomampia... — Iivari"



VRL-00816

virtuaalihevonen